Hiukkaset vähenevät katujen tehokkaan puhdistuksen myötä

Pääkaupunkiseudun ilmanlaadun mittauspisteissä Mannerheimintien, Leppävaaran ja Tikkurilan pisteet edustavat vilkasliikenteistä kaupunkikeskusta. Hiukkasten merkittävimmät päästölähteet pääkaupunkiseudulla ovat liikenne, energiantuotanto ja puun pienpoltto. Suurin osa kaupunki-ilman ns. hengitettävistä hiukkasista (=PM10 eli koko alle 10 mikrometriä) on kuitenkin peräisin liikenteen nostattamasta katupölystä eli epäsuorista päästöistä. Nämä hiukkaset ovat kooltaan yleensä suurempia kuin suoraan poltosta syntyvät pienhiukkaset (PM2,5). Pitoisuudet kohoavat tyypillisesti maalis-huhtikuussa ennen kuin hiekoitushiekka on saatu poistettua kaduilta. Raja-arvotason ylittävien päivien lukumäärä on vähentynyt pääkaupunkiseudun vilkkaissa keskuksissa mm. tehokkaamman katujen puhdistuksen ansiosta. Kaikkein pölyisimpinä kevätpäivinä katuja myös kastellaan suolaliuoksella ilmanlaatuhaittojen vähentämiseksi.

Ilmansaasteiden pitoisuuksia säädellään raja-, kynnys-, tavoite- ja ohjearvoilla. EU:ssa säädetyt raja-arvot määrittelevät ilmansaasteille korkeimmat hyväksyttävät pitoisuudet, joiden ylittyessä viranomaisten on ryhdyttävä toimenpiteisiin pitoisuuksien alentamiseksi. Nämä perustuvat ilmansaasteiden terveysvaikutuksiin. Hengitettävillä hiukkasilla vuorokausiraja-arvon numeroarvon ylityksiä saa olla 35 kpl vuodessa ennen raja-arvon ylittymistä.

Suomessa ilmansaasteiden pitoisuudet eivät useimmille ihmisille aiheuta merkittäviä terveyshaittoja. Yksilöiden herkkyys ilmansaasteille kuitenkin vaihtelee. Niin sanotut herkät väestöryhmät saavat oireita ja heidän toimintakykynsä heikentyy jo paljon pienemmistä ilmansaastepitoisuuksista kuin terveiden henkilöiden. Katupölylle herkkiä väestöryhmiä ovat astmaatikot, sepelvaltimotautia ja keuhkoahtaumatautia sairastavat, vanhukset sekä lapset.