Maankäytön ja kaupunkirakenteen ratkaisuilla vaikutetaan sekä suoraan että välillisesti yhdyskunnan toimivuuteen, terveellisyyteen, viihtyisyyteen ja ekologisen kestävyyteen. Maankäytöllä on suuri vaikutus energian ja luonnonvarojen kulutukseen, kasvihuonekaasupäästöjen määrään sekä luonnon monimuotoisuuteen. Ekotehokkuuden ja energiansäästön kannalta edullisena pidetään tiivistä yhdyskuntarakennetta ja tehokasta joukkoliikennettä.

Pääkaupunkiseudulla palvelut ovat toistaiseksi hyvin saavutettavissa. Haasteena ovat kuitenkin suuremmat yksikkökoot esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissä, jolloin palvelut saattavat muuttaa aiempaa etäämmälle, joka voi kasvattaa liikkumistarvetta.

Täydennysrakentamisen yhteydessä kuitenkin pyritään huolehtimaan, että viheralueverkosto säilyy riittävän laajana ja toimivana. Tiivistäminen ja täydennysrakentaminen kohdistuvat ensisijaisesti vajaakäyttöisille alueille sekä raideliikenneyhteyksien varteen, joiden käyttötarkoitus muuttuu asumiseen ja toimitilarakentamiseen. Esimerkiksi suuri osa Helsingin kantakaupungin entisistä satama-, teollisuus- ja varastoalueista tullaan muuttamaan uusiksi asunto- ja toimitila-alueiksi sekä puistoiksi.

Keskeiset ympäristötiedot:
Palveluiden saavutettavuus